Harglan seurakunta on syntynyt latvialaisen Koivalinnan seurakunnan jakautumisessa. Vuonna 1645 virolaiset talonpojat vaativat, että Tahevassa kerran kuukaudessa pidettäisi jumalanpalveluksia. Eräs riihi nähtiin siihen sopivaksi. Kirkko rakennettiin vuonna 1667.
Koivalinnassa puhuttiin latviaa, Harglassa viroa. Harglan seurakunnassa Latvian läheisyys on tähän päivään huomattavissa, ennenkaikkea vanhoissa kirjoissa, jotka sisältävät ihmisten nimiä. Harglan ja Koivalinnan välissä on Mustjõgi. Harglasta tuli oma seurakunta kuningas Karl XI käskyllä 21. päivästa huhtikuuta 1694. Muistelkaamme - Ruotsin riigin posti, ensimmäinen maailmassa, oli täyttänyt vasta kymmenen vuotta, kuninkaan käskyn talonpojat saivat luettavana kuulla 16. päivänä toukokuuta samana vuonna. Vuoden päästä alkoi pohjoismaitten suuri nälkähätä.
Vuonna 1702 venäläiset polttivat alanneessa Pohjansodassa kirkon. Uusi kirkko valmistui 1729. Se oli puukirkko ja sijaitsi kapakan vieressä, siis ei nykyisessä, korkeammassa paikassa. Puukirkko tuli kirkkoväelle ahtaaksi, joten vuosina 1817-1821 rakennettiin Harglaan ensimmäinen kivikirkko. Sellaisena, kuten aikoinaan, se ei Harglassa kuitenkaan enää seiso, koska kirkkoherra Wilhelm Gotthelf Robert Adalbert Christianin aikana (1873-1874) kirkkorakennus uusittiin perusteellisesti. Siitä ajasta ovat suuret ikkunat, taulukatto, komea torni sekä kirkon alttariosa.
Näin uusitulle kirkolle E. Jacobs maalasi myös tunnetunsa öljymaalauksen. Sen aihe on harvinainen, esittäessä Kristuksen alasottamista ristiltä, sekä taulu on Lontoon taidenäyttelyssä saanut palkinnon.
Kirkkoa on korjattu myös vuosina 1931 ja 1935. 1970-luvulla kirkkoherra Artur Raibakaksen urhoollisella vaivannäöllä on kirkko saanut uuden katon. Vuosina 1999-2002 on kirkon sisäkatto palautettu sen alkuperäiseen kauneuteen, kokonaan on uusittu ulkokatto.
Harglan seurakunta on tehnyt naispappeuden historiaa. Kerran 1940-luvulla kirkkoherra Jaan Maior liftasi auton kyydissä Valgasta Harglaan. Tukkiauto teki kolarin, jossa kirkkoherra mursi reiden. Miehensä puolesta ryhtyi töihin puolisonsa Linda Maior. Joulu oli tulossa. Näin he tulivatkin kahen kesken palvelemaan seurakuntia, alussa Harglassa, sitten Otepäässä, Jöhvissa ja muualla.
Neuvostaaikana seurakunta oli aika lukuisa. Alueella on tapahtunut monenlaista. Kirkkoherra Artur Raibakas on elinaikanansa kertonut, että kerran kunnan ensimmäinen kommunisti toi lapsensa kasteelle. Lapsi kastettiin, mutta lapsen äidillä tuli työpaikalla vaikeuksia. Antaessa vastausta teostansa nainen ilmoitti, että eihan hän sitä puolueen jäsenkirjaa tarvikaan. Sen kuultua esimiehet eivät enää hänen elämäänsä puuttuneet. Huomatkaamme, ihminen tarvitsee kirkkoa, mutta puolueen jäsenkirjaa, joka sinä aikana ajalliset varat takasi, ihminen ei oikeasti kokenutkaan tarvitsevansa.
Hargla ei voi unohtaa väsymättöä kirkkoherraa Artur Raibakasta. Artur Raibakas ei ollut oppinut teologi. Hän oli maanviljelijä, veljesseurakunnan puhuja. Kerran arkkipiispa löysi hänet ja kutsui seurakunnan palvelukseen. Raamattua hän tunsi, uskoa hän tunnusti. Lukiosta hän oli muunmuassa sanut kreikan kielen taidon. Sillä tavoin hän ryhtyi yhtä aikaa sekä palvelemaan Karulan ja Harglan seurakuntia että opiskelemaan teologiaa. Päätyönsä hän on kuitenkin tehnyt Harglan seurakunnassa, julistaen ja tullakseen toimeen, mehiläisiä hoitaen.
